Heinäkuinen Keski-Espanja hohkaa kuumuutta. Turisti kulkee iso vesipullo kainalossa, mutta spanielin kesävarustukseen kuuluu ehdottomasti hyvä viuhka. Viuhkan voi ostaa kaupasta tai kadulta. Koossa ja koristeluissa riittää valinnanvaraa. Viuhkan tukirakenne eli "luut" on tavallisesti tehty puusta tai muovista, toisinaan yläosassa, missä luut ovat kapeammat, on luiden välissä kangasta. Viuhkat koristellaan maalauksin ja koristeleikkauksin ja jokaiseen asukokonaisuuteen löytyy varmasti sopiva yksilö.

Käyttöviuhkan koko on noin 15-22 cm ja se mahtuu mukavasti olkalaukkuun. Pienempää kokoa käyttävät myös miehet. Tätä isoimmat viuhkat ovat puolestaan koristeita tai sopivat esimerkiksi flamencotanssijan käyttöön.

Kokeneempi viuhkankäyttäjä leväyttää viuhkan auki huolettomalla ranneliikkeellä. Se tapahtuu seuraavasti:

1) Käännä suljettu viuhka siten että koristeltu päällimmäinen luu on ylöspäin, muut luut ovat pinossa sen alla. Päällimmäisen luun päälle laitetaan oikean käden peukalo ja sitä työnnetään hiukan pinosta syrjään. Etusormi nappaa tukiotteen luun alapuolelta, muut sormet koukistuvat löyhästi alimman luun alle.

2) Haetaan vauhtia taivuttamalla oikean käden rannetta oikealle ja sitten nopealla liikkeellä ranne taipuu vasemmalle (ranne palaa perusasentoon eli ei tavutusta), samalla tiukka ote peukalolla ja etusormilla, muut sormet väistävät avautuvaa viuhkaa ja kun viuhka on auennut ne tukevat viuhkaa nurjalta puolelta eli koristelemattomalta puolelta. Ranneliike muistutta heittoa esimerkiksi virvelinheitossa käytettävää liikettä.

Saman avaamisen voi tehdä myös alhaalta ylös, jolloin viuhkan alkuasento on sivuttain, koristeltu päällimmäinen luu oikealle. Sulkeminen tapahtuu samalla ranneliikkeellä vasemmalta oikealle tai ylhäältä alas.

 

Eilen eli heinäkuun kuudentena alkoi Espanjan kuuluisin härkien ja turistien juoksutusviikko. Pamplonan fiestana yleisesti tunnettu tapahtuma on nostanut Pamplonan kaupungin maailmankartalle. Juuri tästä fiestasta kirjoitti Hemingway kirjassaan Ja aurinko nousee (1926). Espanjalaiset sen sijaan tuntevat tämän keskiajalta peräisin olevan fiestan nimellä Las Fiestas de San Fermín tai sanfermines. San Fermín on Navarran suojeluspyhimys ja Pamplona Navarran pääkaupunki. Kuten tapana on suojeluspyhimyksiä juhlitaan pitkään ja hartaasti joka vuosi, ja niinpä San Fermíniäkin juhlitaan aina 14.7. saakka.

Vaikka kyseessä on suojeluspyhimyksen juhla, jolla on uskonnollisia ulottuvuuksia, ovat suurelle yleisölle fiestan pääosassa härät. Tuhannet espanjalais- ja ulkomaalaisturistit saapuvat vuosittain paikalle sonnustauakseen valkoisiin vaatteisiin ja punaiseen huiviin, nähdäkseen ihmisten ja härkien juoksevan katuja pitkin tai juostakseen itse härkien kanssa. Joka vuosi loukkaantuu lukuisia juhlijoita ja juoksijoita enemmän tai vähemmän vakavasti kaaduttaan muiden juoksijoiden ja/tai härkien tallottavaksi. Härkäjuoksut aloitetaan kahdeksalta aamulla. Matkan pituus härkätaisteluareenalle on 849 metriä ja sen taittamiseen menee kahdesta kolmeen minuuttia. Oman lisänsä onnettomuusalttiuteen tuovat kuumuus ja alkoholi. Lähes koko Espanja seuraa viikon näytelmää ja uutisointia televisiosta.

Härät eivät kuitenkaan ole Pamplonan yksinoikeus, vaan hulluus asuttaa lähes koko kastiliaa ja andalusiaa, oikeastaan kaikkea maata aina Pamplonasta etelään. Fiestan kunniaksi, esimerkiksi meidän kylässä kesäkuussa San Antonion kunniaksi, juoksutetaan taisteluhärät, toro bravo, katua pitkin härkätaisteluareenalle. Jotta ruumiita tulisi vähemmän ja härät juoksisivat suoraan oikeaan paikkaan on niitä ohjamaan laitettu toista rauhallisempaa rotua olevia, kesyjä nautoja tai lehmiä. Vastakkainen sukupuoli rauhoittaa taisteluhärkiä hiukan ja pitää ne oikeassa suunnassa ohjaten suoraan areenalle. Lisäksi katu on aidattu molemmin puolin lähtöpaikalta areenalle saakka. Siitä huolimatta aina joku härkä kääntyy ympäri ja juoksee lähtöpaikkaan ja takaisin. Kansa seuraa juoksua parvekkeilta ja aidan reunoilta. Osa, lähinnä nuoret miehet ja jotkut hiukan vanhemmatkin, juoksee härkien mukana tai odottaa areenalla eläimiä juostakseen siellä ja näyttääkseen muutaman parhaan väistöliikkeensä. Muletan korvikkeeksi käy vaikkapa oma paita.

Osa yleisöstä juoksee härkien mukana, osa odottaa areenalla ja käy kurkkimassa portilla jokohan ne tulevat. Sitten onkin jo juostava kiireen vilkkaa pois jaloista.

Sarvien eteen ei parane jäädä. Ne jotka juoksevat härkien mukana juoksevat sarvien vieressä, jos vain mahdollista.

Jokaisella espanjalaiskylällä ja -kaupungilla on kaksi suojelijaa: yksi maskuliininen suojeluspyhimys ja toinen feminiininen, neitsythahmoinen suojelija. Meidän kylän suojelijat ovat San Antonio ja Virgen del Pino. San Antoniota juhlitaan sopivasti kesän kynnyksellä 13.6. ja silloin juhlitaan myös yleisesti kaikkia Antonio- ja Antonia-nimisiä henkilöitä. Virgen del Pinoa, eräs lukuisista Neitsyt Marian representaatioista, suomeksi vaikkapa Mäntyneitsyt, juhlitaan syyskuun 8. päivänä. Molempien suojelijoiden juhlallisuudet kestävät kaikkine tapahtumineen noin viikon ajan.

Kesäjuhlien keskuspaikka on luonnollisesti kylän keskusaukio, plaza, joka löytyy kaupungintalon edestä, kirkon vierestä. Plaza on ehdottomasti kylän sydän. Arkena plazalle kerääntyvät niin lapsiperheet kuin vanhukset haukkaamaan happea illan viiletessä. Lapsia on talojen ympäröimällä aukiolla helppo pitää silmällä. Juhlia varten plazalle, kaupungintalon eteen rakennetaan iso lava, jolla suoritetaan viralliset osuudet. Sillä esiintyvät myös paikallisen tanssikoulun oppilaat ja tietysti juhlien kohokohtana vierailevat bändit. Juhlakansa mahtuu mainiosti tanssimaan ja bailaamaan bändin tahtiin itse aukiolla.

Tänä vuonna San Antonion fiestaa edeltävä viikonloppu täytti plazan keskiaikaisilla markkinoilla. Laman myötä tarjonta oli vähän supistunut. Markkinat olivat pikemminkin yhdistelmä käsityöläisten tuotteita: ruokaa, saippuoita, tuoksuja, koruja, ja tuontitavaraa Kiinasta. Laatua ja rihkamaa sekaisin. Paras osa oli ruokatuotteet eli isot maalaisleivät sekä juustot ja makkarat. Keskiaikaa edustivat lähinnä eri kioskinpitäjien vaatteet sekä hauska ekologinen karuselli.

Seuraava viikko levitti tapahtumia plazan ohella vähän muuallekin. Kadut täyttyivät juomaa ja ruokaa tarjoavista kioskeista, härkätaisteluareenan kupeeseen nousi kiertävä tivoli ja yhdelle kadulle ilmestyi aitaus molemmin puolin. Viikon ohjelmassa oli toimintaa työpajoista ja kilpailuista kulkueisiin, messuista musiikkiin ja tanssiesityksiin sekä tietysti bändiin härkiäkään unohtamatta. Lukuisat, paikalliset eri kerhot keskittyivät niiden ydintoimintaan eli juhlimiseen asianmukaisesti varustautuneina. Varusteisiin kuuluu kerhon ja kantajansa nimellä varustettu yhtenäinen asu, joka muodostuu t-paidasta, housuista, huivista, haalarista tai niiden yhdistelmästä ja varsinkin isommilla kerholaisilla tämän vuoden hittinä mukana kulkevasta juomakärrystä.

 

Paikallinen tanssikoulu esitti tänä vuonna mm. Carmenin. Harjoitukset Plazan lavalla.

Harjoitusyleisö rentoutuu ja nauttii olostaan alkuillan miellyttävässä viileydessä.

Keskiaikaisia huvituksia.

Maalaisleipää. Joskus leipuri tuo uunin mukanaan ja leipoo leivät paikanpäällä. Ei tällä kertaa.

San Antonio. Virallinen osa eli puheet, urheilupalkinnot, pakollinen julkkispuhe, kerhojen esittely. Eri kerhojen edustajia parvekkeella. Lavalla pitkämekkoiset neitokaiset ovat juhlan kuningatar neitoineen.

Kerholaisia ja juomakärry.

Pienempiä kerholaisia.

Sound check. Bändi valmistautuu iltaan ja yöhön.

...ja niin mekin. Lauantaisin aamupäivän vakioksi on muodostunut lähteä ajamaan pyörällä isommalla porukalla. Meidän jengissä on noin 5-9 henkilöä päivästä riippuen. Porukalla on mukava ajaa. Madridin liepeiltä löytyy monta hienoa reittiä asfaltilla, hiekkateillä tai vaikkapa poluilla mäkiä ylös ja alas vaativampaankin makuun. Tien päällä on moni muukin. Viime vuosina Madrid on panostanut pyöräteihin ja ne ovat ansaitusti ahkerassa käytössä.

Pyörät autosta purettuna ja koottuna aamulla klo 9:00.

Tänään suuntasimme Colmenar Viejoon, jonne lähtöpaikasta, pohjoisesta Madridista, tuli matkaa 25 km ja toinen mokoma paluuta eli yhteensä 50 km. Alkuosa reittiä on asfaltoitua pyörätietä. Osa siitä kuuluu Madridin ympäri menevään pyöräilyreittiin Anillo verde ciclista Madrid. Siihen voi tutustua lisää täällä: http://www.anilloverdeciclista.es/pageID_6017915.html

Meidän reitti jatkui pohjoiseen kohti Tres Cantos -nimistä kylää. Osan matkasta saattoi taittaa polkua pitkin, sillä reitti menee El Pardon liepeillä. El Pardo on Manzanares-joesta padotun tekoaltaan ja sekä samannimisen kylän ympärille jäävä luonnontilainen, suojeltu alue. Kylässä on yksi kuninkaallisista residensseistä, joka nykyisin toisinaan toimii vierailevien valtionpäämiehien majoituspaikkana.

Meidän jengiä ja vähän muitakin. Tästä eteenpäin polulle. 

Polku El Pardon liepeillä.

Tres Cantosin kylän kohdalta käännyimme hiekkatielle ja kohti Colmenar Viejoa. Pyörätietäkin pitkin pääsee, mutta hiekkatie on hauskempi. Colmenar Viejon kylä tunnetaan liikanimellä Portti vuoristoon. Se sijaitsee lähes 900 m korkeudessa, kun lähtöpisteemme Madridissa on noin 660 m korkeudessa. Viimeinen kolmen kilometrin nousu juuri ennen kylää onkin rankka. Ehkä ei niin hirvittävän jyrkkä, mutta pitkä. Kuin muistutuksena vielä ennen viimeistä ponnistusta, viimeistä tiukkaa nousua, juuri ennen kylää, vastaanottaa tulijan hautausmaan portit. Henki on kovilla. Ekalla kerralla ei riittänyt sielun eikä ruumiin voimat tässä kohtaa, vaan oli taivuttava lykkimään pyörää ohi porttien ja yli viimeisen mäennyppylän. Tänään mentiin ohi polkien. Kaikki.

Hiekkatie alkaa. Tauko ja tankkaus mukavasti varjossa, sillä aurinko alkaa jo porottaa. Sitten mäkeä alas ja ylös.

Hautausmaa ohitettu ja mäki ylös poljettu. Elpyminen ja loppujoukon odottelua.

Viimeinen pitkä nousu ennen kylää, hautausmaan ohi vaati oman elpymishetken ja vesivarastojen täydennyksen kylän reunalla kaivolla. Sitten ryhdistäydyimme ja nousimme vielä yhden mäen kylään ja baariin välipalalle.

Tortillaa, paistettuja paprikoita, perunasalaattia ja juomaa maun mukaan: cocacolaa, fantaa, alkoholitonta olutta, aquariusta. Vesi ei nyt riitä.

Pyörät parkissa baarin seinustalla. Matka jatkuu.

Puolelle tämänpäiväistä porukkaamme oli Colmenar Viejo vain välietappi. He jatkoivat matkaa vielä eteenpäin aina Segoviaan asti. Matkaa heille kertyy kaikkiaan tälle päivälle noin 90 km ja huomiselle ehkä noin 60 km. Viisihenkinen paluuporukkamme kääntyi omille jäljilleen ja lasketteli vinhasti ohi hautausmaan. Matka taittui kohtuullisen rauhallisesti auringon jo porottaessa täydellä teholla. Madridissa olimme jälleen klo 14.

Vasemmalla edessä hautausmaa ja taustalla Madridin profiili. Neljä tornia (yksi toisen takana) erottuvat kauas.

Tänään on toukokuun neljäskymmenes eli toisin sanoen kesäkuun kymmenes. Tarkalleen ottaenhan se olisi ollut laskennallisesti eilen, koska toukokuussa on 31 päivää, mutta kansanperinne sijoittaa päivämäärän tasaluvulle.

Päiväys tulee sanonnasta "Hasta el 40 de mayo no te quites el sayo*." Suomeksi sanonta menee jokseenkin näin: Ennen toukokuun neljättäkymmentä, älä päällysvaatetta pois heitä.

Sanonta ja päiväys ovat yleisesti käytössä aina virallisia sääennustuksia myöten ja niillä viitataan kevään kelien arvaamattomuuteen (sekä flunssan mahdollisuuteen, jos olet takin jo pois jättänyt). Talvivaatteita ei siis auta säilöä ennen toukokuun neljättäkymmentä. Eivätkä madridilaiset säilökään. Katukuvassa on näkynyt sekaisin talvitakkeja ja kesävaatteita, sandaaleja ja pitkävartisia saappaita.

Viikonlopun viileiden kelien ja sateiden jälkeen tänään kuitenkin näyttää jälleen kesäiseltä ja sääennuste lupaa lämpenevää loppuviikolle. Kesä taitaa viimeinkin alkaa oikeasti. Takki naulaan! Takitta saakin käydä monta kuukautta, jos on sanonnan loppuosaan uskominen. Sanontahan jatkuu "... y en llegando a San Miguel te lo vuelves a poner." Ja sama suomeksi: Mikkelinpäivän koittaessa taas takki yllesi nosta.

* el sayo = pitkä, napiton päällysviitta